Kuvaus
MX-putkiarina maanrakentamiseen heikoille pohjamaille tehtävien arinarakenteiden vahvistamiseen. Käyttökohteita ovat esimerkiksi putkijohtokaivannot, metsäautotiet ja kevyen liikenteen väylät.
MX-Putkiarina erottaa tehokkaasti maa-ainekset toisistaan, parantaa pohjamaan kantavuutta sekä tasoittaa suuria painumaeroja. Putkiarinan avulla putkijohtojen, rumpuputkien, viemärilinjojen sekä muiden heikoille pohjamaille tulevien arinarakenteiden rakentaminen on mahdollista. MX-Putkiarinan käyttäminen on tehokas keino vahvistaa pohjaa maanrakennuksessa kustannustehokkaasti.
Yksinkertainen ja helppo asennus säästävät aikaa työmaalla. MX-Putkiarina nostetaan kaivannon pohjalle ja painetaan maahan, siten että levyn alapuoliset poimut täyttyvät. Tämän jälkeen levyt peitetään tasauskerroksella ja tiivistetään. Kerros tasataan haluttuun korkeuteen, jonka jälkeen kaivanto on valmis putkien asennusta varten.
MX-Putkiarinan minimilimitys pituussuunnassa on 500 mm ja sivusuunnassa 215 mm.
Materiaali: sinkitty teräs
Meltex-tuotenumero: 159700